Hei!

Tervetuloa kurkistamaan! Kiva, jos jätät kommenttia.

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Joulu tulee, oletko valmis?


Kauhistuin eilen töissä, kun kuuntelin toisella korvalla asiakkaiden keskustelua. Tai sitä ei voinut olla kuulematta, vaikka olisin halunnutkin. En ala tässä sitä enemmälti puimaan, mutta ajatukset mulla kulki sen jälkeen suunnilleen näin:

Voisiko joulu tulla vasta jouluna, eikä lokakuussa? Ja voisiko sitä olla stressaamatta, sillä sehän on rauhoittumisen ja yhdessäolon aikaa, perhejuhla. Minkä ihmeen vuoksi aikuiset ihmiset asettaa itselle niin kovin hirmuisia odotuksia ja oletuksia siitä, miten joulun kuuluu olla ja mennä? Pitääkö lasten saada kaikki, mitä ovat toivoneet, ettei vain aiheuteta pettymystä kenellekään? Onko ihan pakko tapella kaupassa ventovieraiden ihmisten kanssa siitä viimeisestä alennuskylpytakista? Onko välttämätöntä ostaa samana päivänä koko suvun lahjat, jos ei sitten jaksa niitä kaupassa edes kantaa räyhäämättä lapsille? Muuttaako vääränpunaiset servetit pöydässä kinkun maun? Onko anoppi oikeasti niin paha ihminen, että se pilaa jonkun joulun kokonaan? Missä vaiheessa kolmen ihmisen kassajono saa ihmiset tiuskimaan toisilleen? Ja eikö joulun lähestyessä kukaan oikeasti kestä hymyilyä ja mukavan päivän toivotusta? Mikä teitä kaikkia oikein kulettelee?!

Näissä tunnelmissa askartelin pari joulukorttia. Annan ne eniten tarvitsevalle. :)

punaisia paperisuikaleita kieriteltyinä hammastikkua apuna käyttäen




maanantai 29. lokakuuta 2012

Jämälankoja

Nuukan luonteeni vuoksi minulle kertyy vuosittain melkoinen läjä lankajämiä, niitä keränloppuja, mistä tulisi joihinkin sukkiin tai lapasiin kivat raidat tai kuviot, jos vain kutomisvaiheessa muistaisin sen loppukerän olemassaolon. Pari vuotta sitten neuloin jämälangoista tyttärelleni omituisen ihanan neulepaidan, jota ei kuitenkaan olla pidetty montaa kertaa. Paksuja neuleita on vain niin hankala pitää, mieluummin puen villahaalarin kiukuttelijalle ja olen nopeammin pihalla, :)

Mietin pitkään, mitä nyt tekisin näistä keränlopuista, sillä pois niitä ei voi noin vain laittaa, hyvää lankaa, eikä kaappitilanikaan ole kovin suuri. Lopulta keksin mielestäni loistavan ratkaisun. Parasta tässä ei ole se, että pääsen langanlopuista eroon, vaan se, että se tuottaa vielä jollekulle hyvän mielen.
Olen neulonut ison läjän pienenpieniä villasukkia, kokoja 10-18. Tänään sain puhelimitse luvan toimittaa sukat lastensairaalaan. Lupasivat jatkossakin ottaa sukkia vastaan, mikäli innostun niitä vielä neulomaan. Täytyy muistaa tallettaa kaikki langanpätkät.


Tässä osa sukista, loput päättelemättä.
Hyvä mieleni tuntuu jatkuvan ja saan ihmeen paljon taas aikaiseksi. Eilen leivoin lasten kanssa omenanyyttejä. Viineritaikina; kaulin-käännän-kaulin-käännän..., sisälle sisareni pihalla kasvaneita omenoita keitettynä hillokkeeksi kanelin, neilikan ja inkiväärin kanssa. Päälle lasten mielen mukaan niin paljon tomusokeria, että sokerihumala on taattu ja lopuksi vielä pursotellaan sikinsokin sokerikuorrutetta kaloripommin päälle. Arvatkaas montako minuuttia tämä keko meillä komeili?


Jottei päästä laihtumaan, leivoin vielä illaksi sämpylöitä, joiden kyytipojaksi edellispäivänä suolattu lohi. Olo oli illalla niin pulska, että tänään heräsin tuntia aiemmin ja kävelin töihin aamulla kuuden jälkeen. 



Pääni luultavasti tietämättäni ajattelee, ettei talvella sovi palella, ja laittaa minut paakaamaan lihaa luiden ympärille, niinpä uunissa paistui töiden jälkeen tuoksuva puolukkapiirakka jälkiruoaksi. 


JOS jaksaisin, lähtisin nyt pitkälle juoksulenkille, mutta ihme kyllä, EN jaksa, joten otan toisen palan piirakkaa ja alan lukea.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Talvi tuli

Ja minä en kestä tätä talvea ollenkaan! Pakkasta on ollut  vasta muutaman päivän, eikä luntakaan ole kuin nimeksi, mutta.... Minulle tämä talvi jo riittäisi ja saisi tulla lämmin. Olen vahvasti sitä mieltä, että joku päivä minä vielä pakkaan laukkuni, vaikka saisin odottaa sitä eläkeikään saakka, ja muutan talveksi etelän lämpöön. Sitä odotellessa on kuitenkin pärjättävä maankolkassa, mihin ei mikään Luoja tai sen suuntainen ole kyllä ihmisiä asumaan tarkoittanut.

Ja jotta tästä talvesta taas selvitään, on kuormitettava itseä kaikenlaisilla lisähommilla, kuten ompelu, leivonta, lastenjuhlat, työhaastattelut, vapaaehtoistyö jne. Puuhatessa menee aika joutuisammin ja tulee se kesä. :)

Viime viikolla surauttelin tyttärelle pikapaidan. Kaavaa ei ollut, eikä oikein käsitystä, mitä tytär toivoi, mutta päällä tämä on ollut jo useamman kerran. Kangas maksoi 2 euroa, eikä ompelupalkkaakaan voi paidalle oikein laskea, sillä valmistumiseen ei montaa minuuttia mennyt. Eläköön saumurin turbovauhti!

Vanha t-paita kaavana.



Tänään meillä juhlitaan. Tyttäreni (11v) kikattaa kavereidensa kanssa pimeässä taskulampun loisteessa. Töiden jälkeen suhellettiin tyttöjen kanssa juhlat kasaan ja mukavaa on hirinästä päätellen.
Ihan pimeetä!
  
Ällömakeaa rottamuffinssia.


maanantai 8. lokakuuta 2012

Kiirettä pitelee:)

Tänään minusta on tuntunut siltä, että kello juoksee paljon lujempaa, kuin minä ikinä. Minusta se on hieman epäreilua. Olin illalla laittanut kellon soimaan tavallista aikaisemmin, mutta aamulla yrittäessäni istahtaa hetkiseksi kahvikupin ääreen lehteä lukemaan, tajusin olevani melkein myöhässä. Kuka sen puolituntisen minulta tuhlasi?
Töissä suhelsin kieli vyön alla, mutten ehtinyt silti  ruokatuntia viettämään rauhallisen lounaan merkeissä, vaan hotkin epäterveellisesti seisaaltaan tonnikala-raejuustosotkun jatkaakseni töitä. Lopulta työkaverini huomautti kellon raksahtaneen jo yli neljän....
Onneksi olin eilen reipas ja valmis karjalanpaisti odotteli kotona perunoiden keittäjää ja salaatin pilkkojaa.

Hommat ei tekemällä lopu ja kello ei pysähdy, vaikka kuinka pyytäisin. Siispä  pyykit on pesty, tyttären hiukset leikattu, lapaset ja sukat päätelty, toisen tyttären housut kavennettu, huominen ruoka on uunissa, ylihuominen keitto kiehuu ja ..........

Vaikka tekisin kuinka, en saa muiden mielestä riittävästi aikaiseksi. Teinit narisee ja nuorimmaiset kiukkuaa. Pitäisi muuttua vanhojenpäiväpuvuksi, ommella paita, neuloa uudet sukat, leipoa jotain hyvää, pestä pyykit nopeammalla tahdilla, viedä sinne ja tänne ja ostaa monenlaista ja olen aina jollekkin jotain velkaa! Enkä edes ymmärrä, miten voin olla lapsille velkaa, sillä heidän rahat tulee joka tapauksessa minun lompakosta!

Jatkan kellon kanssa kilpajuoksua ja alan neuloa ärtyneelle neidille sukkia. Laitan puikot kilisemään, neulon sydämeni kyllyydestä ja ojennan tyttärelle valmiit sukat aamuksi kouluun. :) Siitäs saa kiukuttelija!

Esimieheni seisoi tänään kahvikuppi kädessä työhuoneeni ovella ja seurasi työni valmistumista. "Yksinkertainen on kyllä kaunista!", hän totesi. Puhuikohan hän työstäni, vai minusta? :)




Ei kelvannut tyttärelle. Sain siis uudet lapaset itselleni!:)

Yksi blondikin löytyy.

Vähän näyttäisi siltä, että nämäkin alkaa kihartua.
Voi tyttö riepu!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Aurinkoa arkeen!

Elämääni on tupsahtanut AURINKO. Se alkoi valaista aivan yllättäen, odottamatta ja kummallisesti. Olen tästä suunnattoman iloinen ja onnellinen. Kinttaassa on taas virtaa ja jokainen päivä tuntuu mukavalta, hymyilyttää, eikä arjen kiireet ja murheetkaan paina repussa. Näköjään sitä vielä vanhanakin oppii yhtä sun toista. Kiitos AURINGON!

Eilen huomasin eksyneeni kauppareissulla kangaskauppaan; edelliskerrasta oli vierähtänyt luvattoman pitkä aika. Mukaan tarttui pari kangasta, mistä lupasin surautella tyttärelleni housut ja paidan. Katsotaan, missä välissä ehdin kaivaa nuo pölyttyneet koneeni taas esille. Kummasti on luomisvimma taas heräämässä. Ihanaa. Kohtahan saan taas ommella vanhojenpäiväpuvunkin, kun tulee vanhimman tyttäreni vuoro tanssahdella. Tällä hetkellä on vielä pari hakusessa, mutta kiristetään vaikka isoveli tanssittajaksi, ellei kukaan vapaa ja innokas nuorimies ilmottaudu vapaaehtoiseksi.

Työtkin sujuu suurempia miettimättä helposti ja mielekkäästi. Kävin työhaastattelussa Helsingissä viime viikolla ja nyt odotellaan, poikiiko se uusia tuulia työrintamalla. Pitäkää peukkuja.
Junamatkalla ajatukset meni melkoista vuoristorataa, itketti ja nauratti vuoronperään. Neuloin tyttärelleni lapaset tuolla matkalla. Ensimmäisessä lapasessa on silmukoiden syntyä säestänyt odotus, jännitys, into ja vähän pelkokin. Toinen lapanen valmistui paluumatkalla ihan eri tunnelmissa. Mieltä vaivasi yhtä aikaa ilo, suru, ikävä, onni, ja silmukoihin taisi sulaa muutama kyynelkin. Lapaset on ihan tavallisen tylsät väritystä myöten, mutta tulen muistamaan nämä harmaat lämmittäjät kyllä ihan muuna, kuin tavallisina.

Työviikko on mennyt hujauksessa. Tiistaina täytin pyöreitä ja kenties osittain siitä syystä päivä oli tavallista raskaampi. Kukkalähetti sai minut vielä itkemään kaikkien työkavereideni ja asiakkaiden edessä. :)




Miten yksi ruusu voikaan ilostuttaa ja lämmittää mieltä ja tuoksua niin huumaavalta?!





Ehdin kuvata ennen ensimmäistä pakkasyötä. 


Nyt lenkkarit jalkaan ja juoksemaan. Juoksukin kulkee mukavasti, eikä kaverini penikkatautikaan ole ilmestynyt vaivaamaan. Pitäisikö koputtaa puuta, ettei vain katoa tämä AURINKONI!