Rakastuin spraymaaliin

Sain mummon mieheltä vuonna -89 peilin. Käsin taltalla kaiverretun. Kiemuraisen ja kukkakoristeisen, lakatun. Samantyylinen seinäkello ilmestyi lahjaksi vuotta myöhemmin ja pöytäkello muutaman vuoden päästä. Koskaan nämä kalleudet ei oikein ole löytäny paikkaansa meiltä. Liekö syynä tuo lakattu puupinta, vai tuo turhan kruusailtu tyyli.

Viimeiset 10 vuotta nämä aarteet on lojunu tuolla sisävarastossa tärkeästi paperiin käärittyinä. Kaivoin ne nyt esille ja uhkarohkeasti maalasin ne. Otin suuren riskin, sillä mulla ei ole aavistustakaan, millaisella lakalla ne oli käsitelty ja mitä siihen päälle oikeasti olisi saanut laittaa, ettei lopputulos olisi katastrofaalinen. Kiikutin kalleudet liiteriin, sillä päätin maalata ne kiiltävällä valkoisella spray-maalilla. Siellä suhuuttelin nollakelillä sinne ja tänne ja vähän itseänikin ja lopputulos on ihan ok.

Minulle rakkaan ihmisen käsin kaivertelemat esineet roikkuu nyt, ainakin toistaiseksi, ihan jossain muualla, kuin piilossa varastossa. Seinäkello hakee vielä seinää, mutta esille sekin tulee. Pöytäkello koristaa takanreunusta ja peili toimittaa prinsessapeilin virkaa nuorimman tyttären kampausleikeissä.

Kuvaan jäi vahingossa pätkä ripustussiimaa kellotaulun reunaan kiinni.  :)

Huomaan nyt, että liiteri ei ole talvella paras mahdollinen maalauspaikka, varsinkaan valaistuksen suhteen. Täytyy paikkasuhautella vielä kun kesä ja valo koittaa. Nyt saa kelvata noin.

Hulluuden rajoilla

Pari päivää on menny kuumeessa. Päätä särkee, mutta muuten olo on siedettävä. Jotain pitää aina nykertää, vaikka se ei aina niin viisasta oliskaan. Piti keksiä puuha, mitä kykenin tekemään myös makuultaan sohvalla kylmä kääre päähän nakattuna. Hullua, tiedän.

Niinpä tartuin virkkuukoukkuun. Lopputulos oli tässä vaiheessa vielä auki. Muistin, että tyttäreni virkkaili jokunen vuosi sitte amigurumeja. Siis niitä pieniä virkattuja ja täytettyjä olioita. Eihän meillä tai tietääkseni lähipiirissäkään kukaan sellasilla mitään tee, joten piti vähän soveltaa.

Pienimmäiseni innostu virkkaustuloksestani todella ja luultavasti nämä meneekin hänen leikkeihin, ellei mies ryöstä niitä työkaluikseen;). Sorminukeille on vielä jatkokäyttöäkin ja näitä täytyy tehdä vielä enemmän, sillä keksin ratkaisun erääseen keskeytyneeseen projektiini. Siitä myöhemmin.

Kötöstyksillä oli yllättävän hauska leikkiä, miltei yhtä kivaa, kuin käsinukeilla.

Langankulutusyritykseni ei näitä tehdessä etene, joten on keksittävä jotain, että saisin viimein vanhat langat kulutetuksi ja saisin korkata ne uudet! :)

Vain sika sai hännän :)

Lahja

Pääsin pari päivää sitte lankataivaaseen. Sain hipistellä lankakaupassa ajan kans. Ihailin värejä, tunnustelin eri lankoja ja lennättelin ideoita. Haaveilin tekeväni sitä ja tätä ja vähän vielä tuota...

Mukaan tarttui kassillinen lankoja, vaikka kotona onki vielä neulomattomia keriä. Nyt sain tehä ostoksia silti hyvillä mielin, sillä tuhlasin joululahjan, lahjakortin lankakauppaan. Joulupukki on oppinu tuntemaan minut todella hyvin, kun tietää, millä minut saa hirmuisen hyvälle tuulelle. 

Jostain syystä haluaisin uudet puikot näille uusille langoille. Ja näistä täytyy neuloa jotain ihan erilaista. Monta ajatusta on jo päässä, mutta niitä täytyy vielä hetki työstää, ennen sitä hetkeä, jolloin ensimmäinen vyöte rapsautetaan poikki. 

Suunnitellessa sitä h-hetkeä, neulon vanhoja lankoja vähemmäksi. Makkarasukat pitkällä varrella neuloin viime yönä ystäväni vauvelille viemisiksi. Nämä pysyy tutkitusti sätkiväisemmänki vauvelin jaloissa kantoliinassa roikkuessa.