Varpaita palelee

Viime viikolla oli jo lumi maassa, nyt ei enää ole. Pimeys ja kolkkous tuli takaisin, enkä tykkää siitä yhtään. Ainoa hyvä puoli on, että kynttilöiden valo näkyy kauniimmin, valon ja varjojen leikki on mielekästä katsottavaa. Ihan samoin, kuin metsässä kävellessä, sammaleiden värejä ihastellessa ja puiden latvojen tanssista hurmioituneena, ideoita syntyy kuin itsestään. Milloin, missä ja miten ne toteutan, onkin sitten ihan toinen asia.

Käveleskelin tänään takapihalla, ihan vain huvikseni ja huomasin, miten minun höyhenettömän lintuseni varpaat oli aivan kuurassa. Pitäisiköhän sillekin neuloa villasukat? Voisi sitä talonväki ja pari ohikulkijaakin ihmetellä niin, että saisin piakkoin paikan ihan jostain muualta, kuin kotosalta.
Omat varpaat lämmittelin uunin lämmössä.

En pidä talvesta, senhän nyt jo kaikki tietää, mutta on kylmässä hyvätkin puolensa, voi sitten tunnelmoida ja lämmitellä. Kuppi kuumaa kaakaota, cappuccinoa, kahvia tai glögiä kynttilän valossa tai takkatulen räiskyessä on kyllä aika rentouttavaa.

Ihan vain varmistaakseni hulluuteni toisten silmissä, laitoin eilen joulutähdet ikkunoihin ja pari jouluvaloa kippoihin valaisemaan tätä synkkää pitkää syksyä.
Lapset huokailivat ja mies yritti ymmärtää tätä reilu kuukausi etuajassa tapahtuvaa hullutustani. Onneksi kuulin, että sisareni on ripustanut ulkovalot jo pari viikkoa sitten ja eräs ystäväni päivitti sosiaalisessa mediassa ihan julkisesti kuvan kera laittaneensa jo yhdet jouluvalot sisälle piristämään pimeyttä. En siis olekaan ainoa tätä lajia.
Jos tätä pitää vielä jotenkin itselle perustella, on joulu vain parin viikon rupeama ja niin lyhyeen hetkeen panostaminen tuo vain hien pintaan ja stressin äiti-ihmisille, joten annan luvan itselleni tähän hölmöilyyn, nyt ainakin tänä syksynä. Katsotaan, miten ähkyyn joulusta voi mennä, jos sitä kestää kuukausitolkulla. Olen tässäkin asiassa viisaampi joulun jälkeen.

Tunnelmointia ja nykerryksiä

Sairaslomalla aika tulee pitkäksi, varsinkin, kun ei voi tehdä oikein mitään. Pakko on silti vähän jotain nykertää, vaikka silmukka tai pisto päivässä, ihan vaan pään koossa pitämiseksi. Näitä tyynyja olen tehnyt pitkään ja viimein ne on valmiit. Mallihan on maailman yksinkertaisin ja kivat näistä tulikin. Olo on kuin voittajalla.

Kauppaan en edelleenkään pääse, joten langat löysin kaapin kätköistä, mitä lie lankaa, kun ei ollu vyötettä tallella, ja toisen puolen kasasin neljästä valkoisesta käyttämättömästä pöytätabletista ja kuudesta napista. Toisella puolella on siis nappihalkio, mistä tyynyn voi sujauttaa sisään.

4-vuotias tyttäreni tilasi heti omaan sänkyynsä samanmoiset, mutta pienemmät ja ihanimmoista väreistä. Varmaan siis pinkit timantti lisäyksin tai jotain yhtä ärtsyä.

Illalla oli mukava tunnelmoida voittajana, varsinkin, kun tyttäreni 12v palkitsi äidin mustikka-kahvimuffineilla ja kunnon cappuccino pläjäyksellä.

70-luku

Vanhin tyttäreni hupsahti eilen ovesta yks kaks. Hän ei siis asu enää täällä meillä kotosalla, vaan leikkii kotista jo omassa huushollissaan hellunsa kanssa. Ovensuusta kuului: "Mamma, mulla ois sulle yks juttu." Minä outolintu siitä heti innostuin, että mullekko? No, olishan se pitänyt arvata, että eihän se ihan niin mennytkään. :)

Tyttäreni opiskelee lukiossa viimeistä vuotta. Näille vanhimmille on perjantaina luvassa 70-luvun bileet, ensin koulussa koko päivän ajan ja illalla tietysti jatkot paikallisessa yökerhossa. Sinnehän on tietysti neitokaisen ihan pakko päästä ajan henkeen pukeutuneena.

Neitiseni oli löytänyt kirpputorilta edullisesti kultahilekankaisen pitkän, löysän hameen. Siitähän se ajatus sitten lähti. Äidin luo. Ja "sulle yks juttu"-asia oli tietysti se, että minä teen hameesta suit sait kahvikupin juonnin aikana 70-luvun mekon. Luotto on tyttärellä äidin ompelutaitoihin kova, tai tietysti voi ajatella niinkin, ettei hän tiedä ompelusta yhtään mitään. :)

Mekosta piti tehdä olkaimeton, niukkalinjainen ja lyhyt. Päälle tulee samaisesta kankaasta kirpparilta löydetty hauska liivi.

Kaveriksi mekolle ja liiville on paksupohjaiset saapikkaat kirpparilta ja hiuksiin pannan tapainen hökötys. Kamalat, jos saan suoraan sanoa, mutta mitä sitä ei lapsensa eteen tekisi.

Syksyn nykerryksiä

Heräsin vähän myöhään näihin syksyn arkarteluihin, mutta ehkä ensi syksynä enemmän.

Mustikanvarvuista saa kyllä ihania kransseja. Tämä on tämmönen miniversio, halkaisijaltaan n.20 senttiä. Menee luultavasti leikkimökin oveen. Haluaisin solmia oikein suuren, vähän liioitellun kokoisen ulko-oveen, mutta kuka poimisi ne varvut? :)

Nämä ruusut väkertelin pihalta keräämistäni tuomenlehdistä ja taisipa sekaan kierähtää muutama tuoksuvatunkin lehti. Nämä ruusut ei keltaisina kuki kuin päivän tai pari, mutta ovatpa aitoihin verrattuna meleko edullisia ja varmasi täysin luomua ilman kasvatusmyrkkyjä, taitaa hiilijälki olla olematon :). Kaikki meni lahjaksi ystäville.

Ovikranssikin oli vielä kesäkuosissa, joten päivitin senkin. En ehkä näin jouluista ajatellu, mutta askartelukaupassa ei ole vielä kotiinkuljetuspalvelua, joten täytyi soveltaa. Rautalankaa, joulumekosta nauha, käsikorusta helmet ja tuikkukuppien alumiinikuoria. Siitä syntyi sitte tämmönen soppa. Menköön nyt vähän aikaa.

Säilytysongelmia

Kodinhoitohuoneessani on ollu yks iso ongelma. Pesutornin päältä vaihdettiin ilmanvaihtokone uudeksi jo aikaa sitten. Uusi kone on edeltäjäänsä huomattavasti pienempi ja näin pesutornin ja ilmanvaihtokoneen väliin jää tyhjä tila. Välistä näkyy ulos asti, ikkuna siis tornia vastapäätä, kulahtanut seinä vesiputkineen. Ei mikään kiva näky. Kaappia siihen väliin ei oikein saa asennettua, enkä jaksanut seiniäkään alkaa uudelleen tapetoimaan tai putkia siirtelemään, joten joku peittohommeli siihen oli keksittävä.
Ja keksinhän minä. :)
Pyysin armasta vävykokelas-renttuani tuomaan kaupasta puisia omenalaatikoita. Yksi olikin tehtävään juuri oikean korkuinen. Maalasin sen valkoiseksi ja koristelin asiaan kuuluvin töherryksin ja avot, ongelma on ratkaistu. Samalla pesuaineet sai uuden paikan.

Kolme muuta omenalaatikkoa on vähän korkeampia. Maalasin nekin valkoisiksi ja ne toimii nyt lastenhuoneen tason päällä lelulaatikoina. Edullisia, kauniimpia kuin muovikorit ja lopulta helposti hävitettäviä, kun tarve säilytykselle aikanaan vähenee.

Viimeinkin seinässä.

Makkarin seinä on pitkään ammottanut tyhjyyttään. Olen hakemalla hakenut siihen ikivanhaa ikkunaa. Ei sellaista, mitä sisustuskaupat on väärällään, eli vanhan näköiseksi tehtyjä uusia, vaan oikeasti vanhaa. Viimein se löytyi mieheni enon navetasta. Todella vanha kuistin ikkuna, saranoiden paikalla vain ruosteiset muistot ja maalia enää nimeksi. Ikkunalaseissakin paikkamaalia kymmenien vuosien takaa.

Pesin ikkunan varovasti sitä vaurioittamatta. Piirustelin paperille Tommy Tabermanin runosta pätkän, laitoin kaksipuoleista tarraa paperin nurjalle puolelle, leikkelin ja liimasin ja lopputulos on tässä.

Nyt ei ammota seinä enää tyhjyyttään. Katsotaan kauanko jaksan tuota tekstiä kattella. Onneksi se on helppo vaihtaa tai poistaa. :)

Meni taas vuosi!

Edellisestä kirjoittelustani hurahti vuosi.
Sain viime syksynä elämääni rikastuttamaan uuden vaivan, eikä voimia ole ollut muuhun, kuin normiarjen pyöritykseen. Tosin arkikin on muuttunut huomattavasti, mutta mikä ei tapa, se vahvistaa, vai miten se sanonta menikään?!

Nyt huomaan, että yritän ja uskallan jälleen tehdä asioita, mistä nautin. Tuntuu, että on ELÄMÄN NÄLKÄ, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan.

Olen kyllä vuoden aikana tehnyt käsitöitäkin, enimmäkseen puikoilla suihkimista terapiamielessä. Jossain vaiheessa sukkia tuli neulottua yli omien tarpeiden ja niitä on nyt kaapissa vaikka ja mitä kokoa. Kaipa ne aikanaan käyttäjän löytää.

Katsotaan, mitä tämä elämän nälkäni, jota yksi ystäväni keski-iän kriisiksikin nimitti, tuo tullessaan. Toivon, että ainakin terveempää tulevaisuutta mukavien asioiden parissa.