Varpaita palelee

Viime viikolla oli jo lumi maassa, nyt ei enää ole. Pimeys ja kolkkous tuli takaisin, enkä tykkää siitä yhtään. Ainoa hyvä puoli on, että kynttilöiden valo näkyy kauniimmin, valon ja varjojen leikki on mielekästä katsottavaa. Ihan samoin, kuin metsässä kävellessä, sammaleiden värejä ihastellessa ja puiden latvojen tanssista hurmioituneena, ideoita syntyy kuin itsestään. Milloin, missä ja miten ne toteutan, onkin sitten ihan toinen asia.

Käveleskelin tänään takapihalla, ihan vain huvikseni ja huomasin, miten minun höyhenettömän lintuseni varpaat oli aivan kuurassa. Pitäisiköhän sillekin neuloa villasukat? Voisi sitä talonväki ja pari ohikulkijaakin ihmetellä niin, että saisin piakkoin paikan ihan jostain muualta, kuin kotosalta.
Omat varpaat lämmittelin uunin lämmössä.

En pidä talvesta, senhän nyt jo kaikki tietää, mutta on kylmässä hyvätkin puolensa, voi sitten tunnelmoida ja lämmitellä. Kuppi kuumaa kaakaota, cappuccinoa, kahvia tai glögiä kynttilän valossa tai takkatulen räiskyessä on kyllä aika rentouttavaa.

Ihan vain varmistaakseni hulluuteni toisten silmissä, laitoin eilen joulutähdet ikkunoihin ja pari jouluvaloa kippoihin valaisemaan tätä synkkää pitkää syksyä.
Lapset huokailivat ja mies yritti ymmärtää tätä reilu kuukausi etuajassa tapahtuvaa hullutustani. Onneksi kuulin, että sisareni on ripustanut ulkovalot jo pari viikkoa sitten ja eräs ystäväni päivitti sosiaalisessa mediassa ihan julkisesti kuvan kera laittaneensa jo yhdet jouluvalot sisälle piristämään pimeyttä. En siis olekaan ainoa tätä lajia.
Jos tätä pitää vielä jotenkin itselle perustella, on joulu vain parin viikon rupeama ja niin lyhyeen hetkeen panostaminen tuo vain hien pintaan ja stressin äiti-ihmisille, joten annan luvan itselleni tähän hölmöilyyn, nyt ainakin tänä syksynä. Katsotaan, miten ähkyyn joulusta voi mennä, jos sitä kestää kuukausitolkulla. Olen tässäkin asiassa viisaampi joulun jälkeen.