Vanhojen kolttu

Viime syksynä ystäväni mietti ääneen, mistähän sitä löytäisi tyttärelleen T:lle kivan vanhojenpäiväpuvun. Minä tietysti lupauduin sen tekemään, onhan ystävyytemme pitkästi toistakymmentä vuotta vanha, mutkaton ja erityislaatuinen. (Terkkuja vaan, jos satut tämän lukemaan, olet rakas!)
Mitat otin jo lokakuussa, marraskuussa sain T:n suunnitelmat, minkä pohjalta piirsin kaavat. Joulukuussa soviteltiin raakaversiota ja viimeistelin kaavoja. Tammikuussa leikkasin kankaat ja nyt helmikuussa ompelin. Tänään olen luovuttanut puvun omistajalleen.
Puku valmistui ilman minkään sortin stressiä, leppoisasti tässä kaiken muun ohessa ja sitä oli kiva tehdä. Käteen jäi todella hyvä mieli, sillä T tuntui olevan tyytyväinen ja onnellinen, puku oli kuulema juuri sellainen, kuin hän halusikin. 
(T, hymysi on kaunis, muista viljellä sitä ahkerasti.)
Ensi perjantaina menen katsomaan, miten se helma heilahtaa. Yritän muistaa ottaa kuvia siellä, kun puku on silitetty, hiukset laitettu, meikki tip top ja tanssija jännityksestä jäykkänä.
Näihin tämän päivän kuviin en mekkoa silittänyt, kuten kuvista näkyy. Puku on nykäisty suoraan ompelukoneen alta auton takapenkille ja siitä T:n ylle.

T:n piirtämät suunnitelmat, näistä lähdettiin.

Kaavan tekemistä keittiön lattialla. Apuna sähköteippiä!

Alushame miltei valmiina.

Surr, rurr....

Ruttuinen puku T:n yllä.

Selän yksityiskohta.

Kankaisen jämistä kyhätty pussukka huulikiillolle ja rahoille. Tanssipari sai samanvärisen taskuliinan.