Remppahommat jäihin!

Nyt on mökki siinä kuosissa, missä se saa ollakki pitkän aikaa. Keittiö ja toinen vessa, sekä tuulikomero (vai mikä tuon eteiskopin virallinen nimitys on?) jäävät remppaamatta. Loppui hermot ja rahat. ;) Samalla taloa suuren perheen kanssa asustaen remontointi on hankalaa, hermoja kysyvää hommaa. Hyvin selvittiin. Ollaan tyytyväisiä lopputulokseen ja toivotaan, että paikat pysyy kuosissa edes muutaman vuoden.

Enempää en kotiani taida täällä raottaa. Parista huoneesta seinänvärit on nyt julkistettu, se riittänee.
Huomenna palataan käsitöiden pariin. Tyttären neuletunika on höyrytystä vaille valmis. Huomiseen siis!

lapaset ajankuluksi

Sairastelu ei sovi minun hermoille. Tai pitäisi olla koko ajan niin sairas, että olisi raatona sängynpohjalla. Heti, kun vähänkin voimat antaa myöten, minä alan suheltaa omiani ja paraneminen pitkittyy. Yritin kovin olla tekemättä mitään raskasta ja keskittyä lukemiseen, T:n kanssa leikkimiseen jne, mutta huomasin eilen kantavani vaatekaappia. Kylkihän ei siitä tietenkään vasta murtuneena oikein tykännyt. Huomasin sen kyllä vasta vähän liian myöhään. Joutui sitten tuo isäntä rukka repimään levyjä seinistä ihan yksin. Epäreilua, hajottaminen olisi ollut minunkin mieleeni.
Meillä on viimeinkin jatkettu kauan sitten aloitettua sisäremonttia. Yksi lastenhuone on hävityksen kohteena. Uusitaan seinät, katto ja lattia. Katto tosin vain maalataan, muut pinnat menee kokonaan uusiksi, seinät levyjä myöten. Täytyisi miettiä, millä tuo huone kalustetaan, vanhoja rojuja sinne ei enää viedä, mutta uusiinkaan ei oikein ole nyt varaa. No, asioilla on tapana järjestyä:)
Ja aikani kuluksi näpertelin lapaset. Näitähän tarvitaan aina. T:n kommentti lapasista: "Tievät ne on, mutta minä en pilä niittä."

Pupu oli käynyt tuhoamassa T:n tutit. "Nämä on nyt ältyttäviä!, tuumasi Pikku T.

paremman mielen ostosreissuja

Minä en pidä yhtään ruokakaupassa käynnistä. Siirrän sitä aina viimeiseen saakka. Yleensä vaivaudun kauppaan vasta, kun jääkaapissa on enää valot ja pakastimestakin on sulatettu kaikki lihat ja leivät. Jauhotkin on siinä vaiheessa jo leivottu sämpylöiksi ja viimeinen päivä syöty puuroa, soppaa, piirakkaa ja munakasta. Ostosreissu venyykin sitten melkoisiin mittoihin, sillä tavaraa ei ole ihan vähän.
Heitin varmaan  jo pari vuotta sitten roskiin meidän kauppakassit aikomuksena ommella heti uudet. Sitä inspiraatiota sai näköjään odottaa hetken. Nyt sain ne kuitenkin tehdyksi. Pitää tehdä vielä pari kassia lisää, sillä näihin ei ostoksemme mahdu. Testasin käytännössä nämä eilen ja totesin sopivan kokoisiksi. Jaksoin vielä yksin kantaa kassin, vaikka tumppasin ihan täyteen. Iloisuutta kauppareissuille tuo laukkujen vuorikankaat. Miten sitä voi olla suu mutrussa, kun kauppakassista virnistää iloisesti Pikku Myy!
Toiseen kassiin kiinnitin vielä aina hukassa olevan kärrypantin. Vielä kun saisin kauppaan suuremman ostoskärryn...
Ruskea kangas on edullinen löytö kirpparilta, kolmesta kankaasta maksoin tuolloin euron ja tämä oli  yksi niistä. Muumikangas on kangaskaupan alelaarista. Reilu kolme metriä maksoi 8 euroa.

Muumikankaasta tuli vielä Pikku T:lle tyynyliina ja lakana.

Kevätpipo

Siivosin lankakätköjäni. Olen onnistunut pienentämään lankakasaani  talven aikana huomattavasti, arkun kansi mahtuu ensi kertaa kunnolla kiinni. Käteeni sattui yksi kerä puuvillalankaa. Yritin muistella, mitä varten olin sen joskus ostanut, mutta sitä tietoa ei muistini lokeroista löytynyt. Nappasin virkkuukoukun käteen, siivous sai siis jäädä ja virkkailin ensimmäisen kevätpipon.
Pipon syntyminen ei ollutkaan ihan koukun suihkimista, vaan vaati muutaman virkkaa-pura-virkkaa tuokion. Halusin pitsimäisen pinnan, mutten reikiä. Ohjetta minulla ei ollut, halusin keksiä idean itse. Jälleen huomasin, että olen yksinkertainen tai ainakin tykkään yksinkertaisista asioista. Pylväitä laskien pipo lopulta valmistui. Virkkasin vielä koristeeksi pari kukkasta ja lisäsin väriksi paljetit ja helmet kukkien keskustoihin. Pikku T on leikkinyt pipo päässä koko päivän, joten ihan onnistunut tekele kai tämäkin. Täytyy painaa mieleen, miten tämän tein, sillä valkoinen ei pienen päässä kevään kura-aikana palvele. Hih, keksinhän minä hyvän syyn lähteä jälleen lankaostoksille. Hyvä minä!

Ihanuus!

Minulle ja miehelleni tarjottiin kunniatehtävää. Meidät pyydettiin kummeiksi pienelle ihanalle pojalle. Vastasimme kiitollisina myöntävästi ja ristiäiset ovatkin jo ensi lauantaina. Ihanaa, kerrassaan mahtavaa.
Kävin ostamassa kankaita ja hurauttelin pienokaiselle pari vaatetta viemisiksi. Lisään pakettiin sylitys-, halaus- ja kuuntelulupauksen. Mukavaa, kun he asuvat niin lähellä, pääsen sylittelemään melkein aina, kun haluan. Meidän sukuun on syntynyt näitä ihanuuksia vastikään monta, olen heistä kaikista kovin onnellinen.

Tämä puku valmistui  pikaisesti saumurilla huristelemalla. Ainoa asia, mikä tökki pahemman kerran, oli minun koneet. Saumuri sanoi sopimuksensa osittain irti, suostuu tekemään enää 3-lankaista tikkiä ja ompelukone alkoi sultata tietysti juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Paita oli napinläpeä vaille valmis, kun töks, kone jumi  jättäen samalla ikävän sultun kankaaseen. Varovarovasti purin sitä pisto kerrallaan, mutta jälkihän siihen tietysti jäi. En uskaltanut kokeilla uudelleen, vaan ompelin napinläven käsin. Onneksi sekin on joskus tullut harjoiteltua. Sain sen jäljenkin lopulta peitetyksi. Surautin vielä piposen jämäkankaista ja koristelin lahjapussukan samalla kankaalla.

Tämä kangas valikoitui mukaani kaupasta syystä, että T sai joululahjaksi tästä samaisesta kankaasta (keltaisena) valmistetun paidan. Paita oli sekä T:n, että minun lemppari, narulta päälle ja aina uudelleen. Kangas oli todella hyvä, paitaa pestiin varmaan sen sata kertaa, eikä värit haalistuneet. Paita muutti sukulaispojan kaappiin vielä hyvässä kuosissa. Toivottavasti uusi pienokainen (tai hänen äitinsä) on tähän paitaan yhtä tyytyväinen (tai edes vähän) ,kuin minä siihen keltaiseen.
Huomenna menee koneeni huoltoon, heti aamusta, maksoi mitä maksoi!

Nämä tarttui kaupasta mukaan.

Ja nämä niistä kankaista syntyi.

Tässä se kirottu napinläpi!

Pipo puoleksi vuoritettu, korvat suojattu.

Koko pläjäys tukitaan tähän kassiin.

Tuplasuklaa-mansikkavaahtokarkki kermavaahdolla

Otin käsittelyyn vielä pari pieneksi jäänyttä 74 senttistä mekkosta. Meinasin pyyhkäistä mekoilla pölyt, niin itaraa hommaa purkaminen oli. Kirosin itseni; miksi ihmeessä sitä oli pitänyt päällitikata jokainen sauma ja tehdä kaikenlaisia taskuja ja höpötyksiä pikkuisiin mekkoihin.

Meidän T on ihastunut meikkeihin ja hiuskoristeisiin. Olen yllättänyt hänet useasti kylpyhuoneesta meikkaamasta. Poskipunaa on sudittu naama täyteen ja vaatteissakin on hento pölykoristus. T tykkää tutkailla  purkkeja ja purnukoita kysellen, mitä mikäkin on ja miten sitä käytetään. Hän kantaa kainalossaan jatkuvasti käsilaukkua ja käy ostoksilla. Tästä naisellisesta höpsötyksestä isi ei aina ole niin innoissaan, minusta se on vain hauskaa ja herttaista. Huomaa, että piskuisella on teini-ikäisiä isosiskoja.
Tästä päästäänkin siihen, miksi ompelin tämmöisen hörhötysmekon. T :llä ei ollut rinsessamekkoa. Nyt on. Tämän karamellikoltun tekeminen oli kaikessa öllötyksessään huisin hauskaa. Tähänkään en saanut niitä hihoja, sillä 74 senttiset mekot on aika pieniä, joten kangas loppui kesken.

Eihän tämä mekko aivan aitoa prinsessakamaa ole, tästähän puuttuu pitsit, frillat ja rusetit, mutta niihin en kuitenkaan sorru. Tämä vaaleanpunaisuus saa riittää.

Keiju vai kärpänen?

Takana halkio, mihin tein kankaanjämästä napin.

Kärpäskeijun taikomat kukat jatkuu takakappeleen puolelle.

Kierrätystä

Olen raahannut kirpputorille kaiken ylimääräisen parin viime viikon aikana. Laskin, että vein kaapeista 5 jätesäkillistä tavaraa, pääasiassa vaatetta. Tänään pistin homman pakettiin, kun kävin tyhjentämässä kirpparipöydän ja ajoin samantien Konttiin. Yksi säkillinen vaatetta jäi sinne. Yhtään rättiä en tuonut takaisin kotiin, hyvä minä. Huomenna menen hakemaan tilin. Ainakin tavaran määrästä voisi päätellä, että jäin plussan puolelle:)
Ihan kaikkea pieneksi käynyttä en kuitenkaan myynyt. Jätin T:lle ompelemani kolme mekkosta viemättä. Purin tänään pari 74 senttistä mekkoa, joka sauman hyvin tarkkaan. Homma oli hidasta. Leikkelin kaavaa aina sen mukaan, mitä kangasta oli minkäkin verran. Tongin vielä tilkkulaatikon pohjalta jämäkankaita kaveriksi. Lopputulos on mielestäni ihan kiva, tunika tai paitanenko tämä on, ihan sama. Olisin tosin halunnut tähän lyhyet hihat, mutta en löytänyt enempää sopivia kankaita kaapistani. Täytyy joku päivä purkaa vielä se yksi mekko ja tehdä siitäkin jotain. Katsotaan, mitä keksin. En ottanut  nyt sovituskuvia, sillä T on vuosisadan räkätaudissa. Tunika olis entinen ennen ku sen sais päälle!

Avaimenperä

Sain joululahjaksi pienen pienen paketin, mikä sisälsi ristipistotyön, avaimenperän. Ihana ja niin pikkiriikkinen. Paketissa oli neulaa myöten kaikki tarpeellinen. Yritin silti löytää kaapista punaista lankaa, sillä oma taloni on tietysti punainen. En löytänyt, joten talosta tuli miltei mallin mukainen. En tykkää ristikoista oikeissakaan ikkunoissa, niinpä jätin ne pois tästä pikkuisesta talostakin. Oma koti ♥

Miehen sukat

Lupasin joulukuussa neuloa miehelleni villasukat, missä olisi kalanruodon kuva. Yritin suunnitella vaikka minkälaisia ruoto-sukkia, muttei niistä mitään tullut. Kyllästyin yrittämiseen ja neuloin ruotosukkien sijaan suomusukat. Talvi on lopuillaan, mutta tuleehan aina uusi talvi. Miksihän sitä tekee mieluummin aina lapsille, ku itelleen tai miehelle? Onneksi isäntä tykkäs näistä sukista.

Heräteostos

Mie teen harvoin heräteostoja. Joskus kuitenkin sorrun...varsinkin kangas- tai lankakaupassa. Tämä viimeisin tapahtui eräässä minulle karkkikaupalta tuntuvassa kangaskaupassa. Ystävällinen myyjä-täti (sori vaan tätittely M ystäväiseni) tuumasi, että tämä kangas on ihan sinun näköinen. Aluksi kangas näytti riitelevän, vai linnutko ne siinä tappeli, mutta muutaman minuutin päästä huomasin pyytäväni kangasta puoli metriä. Juuri sopiva mitta, että siitä syntyisi piskuiselle jotain kivaa. Mukaani tarttui vakaasta päätöksestäni huolimatta (itselle lupaamani ostokielto on siis päättynyt) pari muutakin puolta metriä. Niistä muista kerron myöhemmin.
Selailin laiskuuttani kaavalehtiä, josko löytyisi valmis kaava, eikä tarvitsisi mittanauhan kanssa hillua. Kaivoin kaapista vanhoja valmiita kaavojani pariin kolmeen kertaan. Taisin uppoutua haaveilemaan ihan kaikkea muuta ompelusta, sillä kangas ei meinannut tulla leikatuksi. Lopulta nappasin Ottobre-lehdestä mekon kaavan ja muuntelin sitä hieman sieltä ja täältä. Alkuperäisessä mallissa oli kaulukset, laskoksia ja hihat ja......heh, tämä on niin tätä!
Kangas tuntui liian räiskyvältä ihan yksistään, joten kaivelin kaappeja etsien kankaalle kaveria. Yksivärinen petrooli latisti koko väri-ilon, oranssikukkainen oli liian voimakas, valkoinen liian valkoinen, pinkki ihan kamalan lälly ja oikeaa vihreää ei löytynyt.....
Lopulta muistin mekon, minkä siskoni osti piskuiselleni sydänosastolle sairaalaan pari vuotta sitten. Mekko toi tuolloin suurta lohtua ja toivoa siitä, että joskus me vielä viedään piskuinen kotiin ja saadaan ihan omat tavalliset vaatteet ylle. Mekkoa ei ehditty käyttää kuin kerran, sillä se ehti pieneksi. Purin mekon varovasti ihan jokaista ommelta myöten. Irroittelin mekosta myös napit ja pitsit. Silitin kankaat ja leikkasin kaarrokkeen tästä mekkokankaasta. Laitoin sametin raidat vaakasuoraan, ihan vaihtelun vuoksi. Voi miten rakastan tätä uutta mekkoa! Kiitos rakas siskoseni ja kiitos M siellä karkki-kangaskaupassa. Tätä mekkosta me ehditään pitää!

Saletisti natsaa!

Nappilistoissa kapeat tereet ja kaarrokkeen vuori helmakangasta.

Pitsin purin pikkuisesta mekosta.

Puumerkit niskassa, löytyy omistaja jos lapsi katoaa :)

Voi olla, että lisään pitsiä myös helmaan, sitä olis vielä.