Hyvää tätä vuotta!

Viime kerrasta onkin jo vuosi. Aika on kulunut pääasiassa töitä tehden. Olen käyttänyt vapaa-aikani lasten kuljettamiseen harrastuksissa, pyykin pesuun, siivoukseen, pihan hoitoon, itseni liikuttamiseen ja hieman murehtimiseenkin. Vuosi on mennyt siivillä ja on ollut voimia vievä, mutta myös antoisa.

Elämään tuntuu mahtuvan paljon vastoinkäymisiä....mutta onneksi elämällä on joskus myös tapana yllättää iloisesti. Toisinaan tuntuu, että asiat järjestyy ihan itsestään, kun ei suuremmin murehdi. Joskus pään hakkaaminen lujasti ja toistaen seinään on ainoa tapa selvittää jokin asia. Joskus on vain pakko luovuttaa ja yllättäen asia selviääkin juuri luovuttaen parhain päin. Vaivihkaa murheet onkin kääntyneet voimaksi tai avanneet uusia ovia. Surun keskellä huomaa olevansa kiitollinen monesta asiasta, mutta tulee myös miettineeksi asioita, mitä on elämässä saavuttanut tai kokenut ja mitä vielä haluaisi nähdä. Montaa asiaa ei etukäteen tiedä ja ehkä juuri se tässä elämässä onkin ihanaa.

Tulipas syvällistä. Mikähän se minut sai tämmöisiä pohtimaan. Liekö syynä lähestyvät synttärit vai .......................Kuka tietää?

 Piti siis vain sanomani, että olen jälleen palannut. Toivottavasti paremmalla tuloksella, kuin viime syksynä. :)

Ihanata syksyä!

Hei kaikille. Tässä hujahtikin puoli vuotta, etten ole konetta juuri aukaissut. Poistin itseni naamakirjasta ja hylkäsin kesäksi tämän bloginkin. Aika ei vain riitä kaikkeen ja karsin hommia sieltä, mistä se ei ole keltään pois (minua ei lasketa). Käsitöiden tekeminenkin on ollut minimissään nyt, kun elämä on kuormittanut muuten.

Yritän nyt syksyn taittuessa kohti talvea ajatella positiivisesti ja palauttaa elämääni niitä minulle normaaleja asioita, kuten käsityöt. Saapas nähdä, miten tämän yritykseni käy.

Kesä ja muurahaiset.

Ihanaa, nyt on lämmin! En valita yhtään, vaikka mittari on kavunnut jo yli kolmenkymmenen asteen. Hillun naapureiden kauhuksi, mutta omaksi iloksi ( ja teinit häpeää!) pihalla bikineissä ja rasva tirisee. En jaksa pötkötellä auringossa, vaan puuhastelen kaikenlaista. Grillaan, kaivan kukkapenkkejä, syön, katselen lasten vesileikkejä, pelaan pihapelejä, luen varjossa jne... Toivon tämän jatkuvan pitkään.

Eilen illalla rauhallisen idyllin rikkoi omituinen surina, mihin havahduin kastellessani kasvimaata. Luulin lentäjiä ensin korennoiksi, mutta laskeutuvat surisijat paljastuivat muurahaisiksi, isoiksi. Luin oitis luontokirjasta, miksi ne noin käyttäytyi. Eilen oli täällä meidän leveysasteella se päivä, jolloin kuningattaret parittelevat ja menettävät siipensä sen jälkeen, perustavat oman yhdyskunnan, ellei joku lintu ehdi syödä niitä sitä ennen. Näitä lentäviä ja siipiänsä repiviä paskiaisia oli kymmenittäin. Ilta meni niitä nirhatessa, ripotellessa pippureita ja suolaa kasvimaalle ja toivoessa, ettei ne nyt päätä jäädä tähän paritteluparatiisiin asumaan. (Pitikö niiden juuri meidän piha valita lempimispaikaksi?)

Tänään operaatio on jatkunut muurahaismyrkyn ja suolan ripottelemisen merkeissä. Yritin silti myös rauhallisesti ja ystävällisesti rupatellen selittää, että tämä nyt sattuu olemaan MINUN piha, eikä tänne enää enempää asukkeja mahdu. Tontti on niin sanotusti varattu. Ehdotin tuota takapihan perältä jatkuvaa metsää asuinpaikaksi. Kerroin myös, että rantatontillamme asustaa monenmonta muurahaissukua, sinne me mahdutaan sovussa kaikki, mutta täällä olen krantumpi.

Samalla räpsin muutaman alkukesän kuvan ihan huvikseni.  Ajattelin ottaa samoista paikoista kuvia sitten keskellä kesää ja ehkä syksyllä. Katsotaan, muistanko.

Neuletunika

Vai mekkoko tästä tuli. En mie tiiä. Sain jokunen aika sitten mieheltäni lahjaksi Kauneimmat neulemallit -kirjan. Olen neulonut pitsineuleita viimeksi monen monta vuotta sitten, joten pakkohan sitä oli kokeilla jotain. Löysin laatikosta pari suurta kerää valkoista kökkölankaa, mitkä uhrasin tähän kokeiluun. Tätä valitsemaani kuviota oli todella helppo neuloa, tuli siinä samassa telkkua töllätessä. Tosin jouduin vähän välillä vahtaamaan käsiäni ja laskemaan silmukoita; ei siis samanlaista sokkokutomista, kuin villasukkia tehdessä. Paidan/mekon/tunikan keksin omasta päästäni.

Lopputulos miellytti tyttöstäni (10v.) muuten, mutta tästä tuli liian pitkä. Mittasin hölmöyttäni neuleen pituuden vaakatasossa, kun olisi pitänyt mitata pystyssä, roikkuen. Neulehan venyy!!!! Ehdotin, että työntää neuleen kaapin perälle odottamaan tyttären kasvamista muutamalla sentillä. Hihat on puolipitkät, joten tytön kasvaessa niistä kai tulee lyhyet. Hmmm, tämä voi jäädä pitämättä, mutta sainpas harjoitusta ja lankakoria tyhjemmäksi.

Remppahommat jäihin!

Nyt on mökki siinä kuosissa, missä se saa ollakki pitkän aikaa. Keittiö ja toinen vessa, sekä tuulikomero (vai mikä tuon eteiskopin virallinen nimitys on?) jäävät remppaamatta. Loppui hermot ja rahat. ;) Samalla taloa suuren perheen kanssa asustaen remontointi on hankalaa, hermoja kysyvää hommaa. Hyvin selvittiin. Ollaan tyytyväisiä lopputulokseen ja toivotaan, että paikat pysyy kuosissa edes muutaman vuoden.

Enempää en kotiani taida täällä raottaa. Parista huoneesta seinänvärit on nyt julkistettu, se riittänee.
Huomenna palataan käsitöiden pariin. Tyttären neuletunika on höyrytystä vaille valmis. Huomiseen siis!

lapaset ajankuluksi

Sairastelu ei sovi minun hermoille. Tai pitäisi olla koko ajan niin sairas, että olisi raatona sängynpohjalla. Heti, kun vähänkin voimat antaa myöten, minä alan suheltaa omiani ja paraneminen pitkittyy. Yritin kovin olla tekemättä mitään raskasta ja keskittyä lukemiseen, T:n kanssa leikkimiseen jne, mutta huomasin eilen kantavani vaatekaappia. Kylkihän ei siitä tietenkään vasta murtuneena oikein tykännyt. Huomasin sen kyllä vasta vähän liian myöhään. Joutui sitten tuo isäntä rukka repimään levyjä seinistä ihan yksin. Epäreilua, hajottaminen olisi ollut minunkin mieleeni.
Meillä on viimeinkin jatkettu kauan sitten aloitettua sisäremonttia. Yksi lastenhuone on hävityksen kohteena. Uusitaan seinät, katto ja lattia. Katto tosin vain maalataan, muut pinnat menee kokonaan uusiksi, seinät levyjä myöten. Täytyisi miettiä, millä tuo huone kalustetaan, vanhoja rojuja sinne ei enää viedä, mutta uusiinkaan ei oikein ole nyt varaa. No, asioilla on tapana järjestyä:)
Ja aikani kuluksi näpertelin lapaset. Näitähän tarvitaan aina. T:n kommentti lapasista: "Tievät ne on, mutta minä en pilä niittä."

Pupu oli käynyt tuhoamassa T:n tutit. "Nämä on nyt ältyttäviä!, tuumasi Pikku T.

paremman mielen ostosreissuja

Minä en pidä yhtään ruokakaupassa käynnistä. Siirrän sitä aina viimeiseen saakka. Yleensä vaivaudun kauppaan vasta, kun jääkaapissa on enää valot ja pakastimestakin on sulatettu kaikki lihat ja leivät. Jauhotkin on siinä vaiheessa jo leivottu sämpylöiksi ja viimeinen päivä syöty puuroa, soppaa, piirakkaa ja munakasta. Ostosreissu venyykin sitten melkoisiin mittoihin, sillä tavaraa ei ole ihan vähän.
Heitin varmaan  jo pari vuotta sitten roskiin meidän kauppakassit aikomuksena ommella heti uudet. Sitä inspiraatiota sai näköjään odottaa hetken. Nyt sain ne kuitenkin tehdyksi. Pitää tehdä vielä pari kassia lisää, sillä näihin ei ostoksemme mahdu. Testasin käytännössä nämä eilen ja totesin sopivan kokoisiksi. Jaksoin vielä yksin kantaa kassin, vaikka tumppasin ihan täyteen. Iloisuutta kauppareissuille tuo laukkujen vuorikankaat. Miten sitä voi olla suu mutrussa, kun kauppakassista virnistää iloisesti Pikku Myy!
Toiseen kassiin kiinnitin vielä aina hukassa olevan kärrypantin. Vielä kun saisin kauppaan suuremman ostoskärryn...
Ruskea kangas on edullinen löytö kirpparilta, kolmesta kankaasta maksoin tuolloin euron ja tämä oli  yksi niistä. Muumikangas on kangaskaupan alelaarista. Reilu kolme metriä maksoi 8 euroa.

Muumikankaasta tuli vielä Pikku T:lle tyynyliina ja lakana.

Kevätpipo

Siivosin lankakätköjäni. Olen onnistunut pienentämään lankakasaani  talven aikana huomattavasti, arkun kansi mahtuu ensi kertaa kunnolla kiinni. Käteeni sattui yksi kerä puuvillalankaa. Yritin muistella, mitä varten olin sen joskus ostanut, mutta sitä tietoa ei muistini lokeroista löytynyt. Nappasin virkkuukoukun käteen, siivous sai siis jäädä ja virkkailin ensimmäisen kevätpipon.
Pipon syntyminen ei ollutkaan ihan koukun suihkimista, vaan vaati muutaman virkkaa-pura-virkkaa tuokion. Halusin pitsimäisen pinnan, mutten reikiä. Ohjetta minulla ei ollut, halusin keksiä idean itse. Jälleen huomasin, että olen yksinkertainen tai ainakin tykkään yksinkertaisista asioista. Pylväitä laskien pipo lopulta valmistui. Virkkasin vielä koristeeksi pari kukkasta ja lisäsin väriksi paljetit ja helmet kukkien keskustoihin. Pikku T on leikkinyt pipo päässä koko päivän, joten ihan onnistunut tekele kai tämäkin. Täytyy painaa mieleen, miten tämän tein, sillä valkoinen ei pienen päässä kevään kura-aikana palvele. Hih, keksinhän minä hyvän syyn lähteä jälleen lankaostoksille. Hyvä minä!

Ihanuus!

Minulle ja miehelleni tarjottiin kunniatehtävää. Meidät pyydettiin kummeiksi pienelle ihanalle pojalle. Vastasimme kiitollisina myöntävästi ja ristiäiset ovatkin jo ensi lauantaina. Ihanaa, kerrassaan mahtavaa.
Kävin ostamassa kankaita ja hurauttelin pienokaiselle pari vaatetta viemisiksi. Lisään pakettiin sylitys-, halaus- ja kuuntelulupauksen. Mukavaa, kun he asuvat niin lähellä, pääsen sylittelemään melkein aina, kun haluan. Meidän sukuun on syntynyt näitä ihanuuksia vastikään monta, olen heistä kaikista kovin onnellinen.

Tämä puku valmistui  pikaisesti saumurilla huristelemalla. Ainoa asia, mikä tökki pahemman kerran, oli minun koneet. Saumuri sanoi sopimuksensa osittain irti, suostuu tekemään enää 3-lankaista tikkiä ja ompelukone alkoi sultata tietysti juuri silloin, kun sitä vähiten toivoisi. Paita oli napinläpeä vaille valmis, kun töks, kone jumi  jättäen samalla ikävän sultun kankaaseen. Varovarovasti purin sitä pisto kerrallaan, mutta jälkihän siihen tietysti jäi. En uskaltanut kokeilla uudelleen, vaan ompelin napinläven käsin. Onneksi sekin on joskus tullut harjoiteltua. Sain sen jäljenkin lopulta peitetyksi. Surautin vielä piposen jämäkankaista ja koristelin lahjapussukan samalla kankaalla.

Tämä kangas valikoitui mukaani kaupasta syystä, että T sai joululahjaksi tästä samaisesta kankaasta (keltaisena) valmistetun paidan. Paita oli sekä T:n, että minun lemppari, narulta päälle ja aina uudelleen. Kangas oli todella hyvä, paitaa pestiin varmaan sen sata kertaa, eikä värit haalistuneet. Paita muutti sukulaispojan kaappiin vielä hyvässä kuosissa. Toivottavasti uusi pienokainen (tai hänen äitinsä) on tähän paitaan yhtä tyytyväinen (tai edes vähän) ,kuin minä siihen keltaiseen.
Huomenna menee koneeni huoltoon, heti aamusta, maksoi mitä maksoi!

Nämä tarttui kaupasta mukaan.

Ja nämä niistä kankaista syntyi.

Tässä se kirottu napinläpi!

Pipo puoleksi vuoritettu, korvat suojattu.

Koko pläjäys tukitaan tähän kassiin.

Tuplasuklaa-mansikkavaahtokarkki kermavaahdolla

Otin käsittelyyn vielä pari pieneksi jäänyttä 74 senttistä mekkosta. Meinasin pyyhkäistä mekoilla pölyt, niin itaraa hommaa purkaminen oli. Kirosin itseni; miksi ihmeessä sitä oli pitänyt päällitikata jokainen sauma ja tehdä kaikenlaisia taskuja ja höpötyksiä pikkuisiin mekkoihin.

Meidän T on ihastunut meikkeihin ja hiuskoristeisiin. Olen yllättänyt hänet useasti kylpyhuoneesta meikkaamasta. Poskipunaa on sudittu naama täyteen ja vaatteissakin on hento pölykoristus. T tykkää tutkailla  purkkeja ja purnukoita kysellen, mitä mikäkin on ja miten sitä käytetään. Hän kantaa kainalossaan jatkuvasti käsilaukkua ja käy ostoksilla. Tästä naisellisesta höpsötyksestä isi ei aina ole niin innoissaan, minusta se on vain hauskaa ja herttaista. Huomaa, että piskuisella on teini-ikäisiä isosiskoja.
Tästä päästäänkin siihen, miksi ompelin tämmöisen hörhötysmekon. T :llä ei ollut rinsessamekkoa. Nyt on. Tämän karamellikoltun tekeminen oli kaikessa öllötyksessään huisin hauskaa. Tähänkään en saanut niitä hihoja, sillä 74 senttiset mekot on aika pieniä, joten kangas loppui kesken.

Eihän tämä mekko aivan aitoa prinsessakamaa ole, tästähän puuttuu pitsit, frillat ja rusetit, mutta niihin en kuitenkaan sorru. Tämä vaaleanpunaisuus saa riittää.

Keiju vai kärpänen?

Takana halkio, mihin tein kankaanjämästä napin.

Kärpäskeijun taikomat kukat jatkuu takakappeleen puolelle.