Hei!

Tervetuloa kurkistamaan! Kiva, jos jätät kommenttia.

torstai 20. tammikuuta 2011

Puikot kilisee

Rakastan kutomista, se on rauhoittavaa, mutta inhoan lankojen päättelemistä. Mikähän siinäkin on? Pienin homma ja työhän on valmis heti sen jälkeen, mutta...Siispä usein työt jää päättelemättöminä koriin odottamaan inspiraatiota. Sehän tulee vasta pakon edessä. Joko jälkikasvu hoppuuttelee liikaa tai tulee pakottava tarve saada esimerkiksi uudet villasukat jonkin vaatteen kanssa ylle. Sitten sitä päättelemistä piisaakin riittämiin....

Kudon joskus myös ihan ilman tarvetta, silkasta kutomisen riemusta. Ne työt valmistuu nopeasti, ilman käsiin tuijotusta tai silmukoiden laskemista. Isoilla puikoilla työhön saa vielä hurmiollisen vauhdin. Ajatukset soljuu yhtä nopeasti, kuin lanka sormieni lomitse. Joskus en kuule, enkä näe mitään tässä mielentilassa, joten tätä on parasta harrastaa vasta, kun lapset nukkuu. Hih, hulluuden uusi ilmentymä!

Sain juuri valmiiksi, ja myös pääteltyä putkihuivin ja pari neuletta. Näissä oli puikkojen viuhumisen meininki! Tyttäreni kaverit tilasivat heti läjän putkihuiveja, joten saan jatkaa ajatusten lennättämistä ihan luvan kanssa.



Näitä pitäisi nyt kutaista muutama:)

4 kommenttia:

  1. Jestas miten sie ehdit, sulla täytyy olla jotain salatunteja olemassa..

    Mulla on tuo neulominen jäänyt vähän vähemmälle, tulee niin niskat kipeiksi. Tosin tulee ne ompelemisesta ja virkkaamisestakin, mutta ei niin pahasti. Tai no ehkä se oikea syy on se, että neulominen on hitaampaa. Ja kun sitä haluaa saada äkkiä valmista niin... :D

    VastaaPoista
  2. niin ja piti vielä sanoa, että tuo harmaa neule on hurrrmaava!

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Neuleen omistajan (13v) mielestä se on ihan kiva.
    Ja joo, on lisätunteja, mutta ne on nukkumisesta pois! Tässä selvisi syy mustiin silmänalusiini! :)

    VastaaPoista
  4. Täällä ilmoittautuu toinen päättelemättömien töiden-korin omistaja :)

    VastaaPoista