Vanhimmat 6 lastani on edellisestä liitostani ja tämä ihana iltatähti tästä nykyisestä. Isänpäivä on meillä aina hiljainen, sillä lapset menevät isänsä luo ja vain me 3 ollaan kotosalla viettämässä tätä hienoa juhlapäivää.
Joka vuosi lapset tietysti askartelee isälleen kortteja, niin tänäkin vuonna. Istuttiin keittiön pöydän ääressä ja pahvit, koristeet, liimat, sakset jne täytti pöydän ja mukava hirinä koko keittiön. Korteista tuli oman näköisiä, hienoja ja varmasti isän silmäkulmia kostuttavia. Ihania lapsia meillä.
Äitienpäivää vietetään puolta vuotta ennen, tai puolen vuoden päästä, miten sen nyt ajattelee. Olen jutellut leikkimielisesti aiheesta parin yh-ystäväni kanssa ja tämä samainen "ilmiö" esiintyy myös heidän perheissään. Eli, (tämä on nyt suurimmaksi osaksi huvittavaa höpöttelyä, joten älkää ottako tosissanne) äiti hoitaa, huolehtii, paakaa, paistaa, pukee, pesee, valvoo, kuljettaa, kyselee, muistaa, ostaa, neuloo.....(lista on loputon), on siis läsnä arjessa koko ajan, ollen se lähivanhempi. Äitienpäivänä kysytään, onko äiti kakkua ja ehkä iltapäivällä muistetaan huikata ennen uloslähtöä sana Onnea. Isänpäivän lähestyessä tämä samainen äiti antaa rahan, jotta lapset voi ostaa etävanhemmalle, isälle lahjan. Äiti auttaa kortin askastelussa, auttaa maailman parhaan runon kirjoittamisessa, kuuntelee, miten lapset stressaa täydellisen aamukahvinkeiton kanssa sitten isän luona ja auttaa keksimään isälle ihanaa ohjelmaa koko päiväksi.
Mistä isä sen kultaisen kruununsa sai?
Olen onnellinen siitä, lapseni pitävät isäänsä yhteyttä. Vähäisestä yhdessäoloajasta huolimatta näistä jokainen on pystynyt luomaan omanlaisensa suhteen isäänsä. Toiset musiikin kautta, toiset autourheilun- tai hassuttelun kautta löytäneet yhteistä tekemistä. Monella eroperheen lapsella on asiat paljon huonommin.
Juttelin tästä "kultakruunu-asiasta" murkkuikäisen tyttäreni kanssa ja hän totesi, ettei sitä tule edes ajatelleeksi, ettei muista äitiä. Ajatteli, että sehän tulee siinä arjessa, niin ei sitä niin tarvi äitienpäivänä erityisemmin toitottaa. Näin ääneen sanottuna kauniisti ajateltu. Ja kenties ihan totta. Meillähän halaillaan paljon, jutellaan, kiitetään ja pyydetään/annetaan anteeksi. Ihan arjessa.
Huumorintaju on tyttärellä kohillaan, sillä sain myöhästyneen äitienpäiväkortin, kun ei tajunnut sitä toukokuussa antaa;) Ihana, hassu, herttainen naisen alku. Kiitos!
Piskuisin tyttösemme oli puuhastellut päiväkodissa isälle laudeliinan. Oli ihana seurata tyttären jännitystä koko viikko. Epäilin hänen paljastavan tärkeän salaisuuden ennen isänpäivää, niin paljon siitä supateltiin äidin ja sisarusten korvaan, mutta ei, salaisuus säilyi. Tyttären ilmeestä näki aamulla jännityksen, ylpeyden ja onnen. Ihania hetkiä. Isi tykkäsi. Kahvi ja kakkukin näytti maistuvan. Minä ja piskuinenkin syötiin kakkua sängyssä ja loikoiltiin pitkään jutellen kaikkea hassua.
Meidän isit on isänpäivänsä ansainneet. Onnea heille, kumpaisellekin. Ja kaunis kiitos ihanista lapsistani. Olette aarteita isit, eri tavalla, mutta kumpikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti