Talvi tuli

Olen kesäihminen, ehdottomasti. Helmikuussa, kun ensimmäiset auringonsäteet valaisee läänin ja sisällä alkaa näkyä jokainen pölyhiukkanen, minä herään eloon. Talven olen jonkinlaisessa horroksessa ja yritän vain selviytyä. Kesällä häärään, huserran, touhotan, nauran, teen, meen ja olen hengissä! Sisällä minua ei näe, kuin nukkumassa, eikä aina sitäkään. Ehkä minä joskus vanhana vielä muutan maahan, missä ois kesä ainainen.

Äitini oli kaadattanut pihaltaan 8 ristuksensuurta mäntyä. Koko piha näytti viidakolta puiden maatessa pitkin kenturaa sikin sokin. Mieheni heilui moottorisahan kanssa äidin pihassa viitisen tuntia ja ajeli melko monta kertaa kaupungin halki peräkärryn kanssa. Kaikki vaatteet oli märkinä alimmaisia myöten, hiukset liimautui kylminä niskaan ja käsiä paleli. Kengät kastui ja sahanpuru sotki kaikki paikat. Nyt on meidän omalla pihalla polttopuita pitkäksi aikaa. Vielä pitäisi saada ne tuonne liiterin taakse kuivumaan. Liiteri on täynnä kuivia puita, joten taas tuli pihaan yksi pressuviritys, mistä en pidä yhtään. Mutta polttopuut, varsinkin ilmaiset on enemmän, kuin tervetulleita. Sähköä kuluu lämmitykseen huomattavasti vähemmän, kun jaksaa heitellä kalikoita leivinuuniin. Ja onhan se ritinä niin tunnelmallistakin.
Velipoika käy tekemässä samanmoisen rupeaman äiteen pihassa, minkä jälkeen piha pitäisi vielä saada jotenkin säädylliseen kuntoon. Melkoinen risumäärä on raijattava kaatopaikalle. Onneksi lumi peittää sen pikkuroskan muutamaksi kuukaudeksi. Keväällä on edessä haravointitalkoot.


Lumesta en montaa positiivista asiaa keksi, mutta piilottaahan se loput puista pudonneet lehdet hetkeksi. On toki valoisampaa, kun maa on valkea. Mäenlasku on mukavaa ja lumiukkoja on hauska rakentaa, mutta en pidä kylmästä, enkä kastumisesta. Lumi muovaa metsään mielikuvitusta innostavia muotoja ja lumisade on jotenkin rauhoittavaa; siihen saakka, että auto pitää kaivaa sieltä lumesta tai piha kolata yöllisen sateen ja lumiauran jäljiltä.

Olen silti uhannut oppia nauttimaan hiihtämisestä, joskus ja edes vähän ja uskaltautua monen vuoden tauon jälkeen puikkasuksien päälle. Mitenpäin sieltä rinteestä alas tulen ja minä vuonna tämä tapahtuu, onkin sitten toinen tarina.
Lupasin ystävälleni, että tänä talvena tutustun lumikenkäilyn ihmeelliseen maailmaan. Lunta siihen ei ole vielä riittävästi, mutta muuten mulle jo riittäisi ihan hyvin.