Pipottaa

Kortisonia on tullu vedettyä elimistöön sellainen määrä, että uni on pätkittäistä, mörököllit vaivaa ja ahdistaa ja naama on levinny tunnistamattomaksi. On ärsyttävä olla ja päätä kiristää, joten... NEULOIN PIPON. En tosin itselle, vaan piskuiselle. Neiti halusi samanlaisen, kuin siskolla, eikä kaupasta niin pientä ja oikeanväristä löytynyt. Yön tunteina puikot suihkasi vielä putkihuivin samasta langasta.
Meinasin ensin vuorittaa pipon, mutta huppulakki ajakoon asian, suojaa kaulanki paremmin. Vuorittamattomilla neulepipoilla on tapana venyä muodottomiksi, mutta katsotaan, kestäisikö tämä ainakin hetken. Eihän tätä kai käytetä, kuin kauppareissuilla, sillä toppalakkihan näillä seuduilla on ulkona oltava.
Näin joulun alla tämä menee vaikka tonttulakista:)

Pikkuneiti tuumasi, että on hyvä, kun laitoin tuommosen merkin tuohon, nyt tietää, mikä kohta tullee etteen, eikä tarvi pyöritellä pipoa kädessä. Tarkka tyttö.