Verhot

Niin ne ajat muuttuu, ku lapset kasvaa. Lasten ollessa pieniä, olin kotiäitinä monen monta vuotta. Koskaan ei tullut aika pitkäksi, eikä turhauttanut. Tein vaatteita samalla myyntiin ja käsitöitä omaksi iloksi aina, kun vain suinki ehdin. Kerhot, leikkipuistot ja perhetoimintayhdistykset sun muut täytti päivät kotihommien lisäksi. Oli ihanaa.

Nyt on lapset kasvaneet jo hieman ;) ja tämä kotona olo, olkoonkin vain tilapäistä, suivaannuttaa ja hermostuttaa minua. Ensimmäinen viikko meni vielä suht ok, kipeänähän ei jaksa edes valittaa, mutta tämä viides viikko alkaa olla jo ihan liikaa. Olo ei ole niin hyvä, että jaksaisin mitään kovin fyysistä tehdä ja näitä hissuttelevia kotihommia ei kyllä riitä koko päiväksi tyhjässä talossa. Aika nopeasti on keittiö siivottu kouluunlähtijöiden jäljiltä. Ruoanlaitossakaan ei saa aikaa kulutettua kuin hetken, eikä leipoakaan voi loputtomiin. Pyykkikoritkin huutaa tyhjyyttään. Toisaalta tilanne on hallinnassa, mutta pää kiljuu APUA!

Ongelmallisinta tässä taitaa olla se, etten voi hypätä autoon, kurvata kangaskauppaan, enkä myöskään hukuttautua lankahyllyjen väliin tai ostaa tiimaria tyhjäksi.
Sääli on sairautta ja itsesääli mielikuvituksen puutetta, vai miten se lausahdus menikään?

Eli kaivoin taas kaapin perukoita, josko löytäisin tekemistä. Ja löysinhän minä. Valkoinen vanha sivuverho, joka on tähän kotiin väärän mittainen taipui uuteen muotoon.

Jostain syystä meillä alkaa miltei joka huoneessa olla valkeat verhot. Mihinhän on kadonnut se ihminen, joka maalasi 90-luvulla keittiön violetiksi, makuuhuoneen pinkiksi, lastenhuoneen turkoosiksi jne. Tässä kodissa värit on laimennettu ja minusta on on tullut koko ajan enemmän pliisu. Valkoinen miellyttää minua kaikissa sävyissään, mitä itsekin vielä hivenen ihmettelen. Onkohan kyse työn vastapainosta, sillä siellä värejä ja kuvioita on ympärillä enemmän, kuin riittävästi.

Verho oli liian tylsä tuohon kodinhoitohuoneen ikkunaan sellaisenaan, joten kaapin kaivelu jatkui. Löysin purkillisen eriparinappeja, niitä, joita ostaa jotain työtä varten 7 ja niitä meneekin vain 6 ja niitä, joita irrottaa vanhasta kauluspaidasta, kun siitä tekee pienelle mekon, eikä nappeja raaski laittaa roskiin jämäkankaan kanssa ja niitä, joita tulee aina siinä uuden vaatteen pesulapun mukana ja jotka painaa paidan ollessa housuissa.

En halunnu kuitenkaan ommella nappeja verhoon, sillä kyllästyn yksityiskohtiin helposti, joten leikkasin pahvista sydämen, liimailin napit siihen kuumaliimalla ja ripustin sydämet ompelulangalla yläsaumasta roikkumaan. Killukoon nyt joulun tuossa, nythän ne on helppo nipsaista pois, kun sen kyllästyminen tulee.

Verhosta tuli 135cm leveä (ikkuna 130) ja näitä sydämiä laitoin 3 kpl, eli noiden tukinarujen väleihin. Verhon alareunaan ompelin kujan, mihin pujotin varastosta löytämäni muovilistan (hups, olikohan se tärkeä?). Käärin kangasta rullalle ja kiinnitin tukinarut nurjalta puolelta muutamalla pistolla. Verhosta saa nyt helposti ihan tavallisen kapankin, kun napsaisee vain tukinarut pois ja poistaa listan alareunasta.